• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Scania LBS 141

  • Scania T 142

  • Genealogia

Iron Butt SS1000 19.7.2004

Valmistelut
Idea lähti syntymään vuonna 2003, kun netissä pyöriessäni törmäsin jonkun ajajan tekemään matkakertomukseen. Sen jälkeen löysin IBA Finlandin nettisivut ja homma alkoi kiinnostamaan tosissaan. Kyllä se on testattava miten oma pehva kestää kyykkypyörällä 1000 mailia. 2003 vuosi oli auttamattomasti liian pitkällä joten liitin ko. projektin ajatuksissani vuoteen 2004. Tein selkeän suunnitelman huhtikuussa:

  •  reittisuunnitelma: taukopaikat, tankkaukset yms. aika tarkasti, aurinko paistaa takaa päin jne.
  •  piti ensin ajaa keskeltä Kuusamoon ja takaisin, mutta koska Kontio-ralli tuli suuntautumaan samalle suunnalle, päätin vaihtaa reitin toiseksi ja ajella rantaa Ouluun ja itärajaa takaisin
  •  mietin ajankohdan:
  •  ei oikein onnistunut kuin kesäkuussa ennen juhannusta
  •  viikonloppuna (ei rekkoja ja liikennettä vähemmän) ja sielläkin lauantai (aikaa toipua töihin yms.)
  •  mietin lähtö/paluuajan ==> aamulla aikaisin sopisi minulle parhaiten
  •        ==> launtaina 19.6 aamulla lähtö !
  •  mitä kamaa mukaan (lista), pyörän huolto yms.

Hieman vielä jännitin millaista ilmaa oli luvassa, koska olin päättänyt, että vesisateessa en lähde ajamaan. Perjantaina luvattiin itse asiassa ihan kelpo sää, ainoastaan ehkä kylmä yö. Illalla reppu, vaatteet ja pyörä valmiiksi sekä ajoissa nukkumaan.

Loimaa – Rauma

Image
Lähdössä aamulla Rastaskujalta

Aamulla kelloradio herätti 03.45. Olin mennyt edellisenä iltana nukkumaan heti kymmenen jälkeen ja herääminen sujui aika vaivattomasti. Vaatteita eka kerros päälle ja aamiaiselle. Tällöin osui silmään eka ongelma: lämpötila näytti +3.4 ja meni edelleen alaspäin => tulisi aika kylmät ekat tunnit ajaa ! Tein loput eväät valmiiksi ja pakkasin tankkilaukun. Laitoin yläosaan neljä eri kerrosta (t-paita, kerrasto, bosis ja college) ja alaosaan pari lämpökerrastoa päällekkäin. Auto pois tallista, jotta sain pyörän takaa pois ja tankkilaukku paikalleen. Elvi tuli ulos saattamaan, otettiin kuvia ja nimet paperiin. Siitä ajoin Rautian Nesteelle tankkaukseen ja kuittiin tuli kellonaika 04.25 ==> tästä se alkaa !

Aurinko alkoi juuri paistaa selän takaa kun kurvasin valtatie 9:lle ja suunta kohti Turkua. Aika viileää oli, mutta kuitenkin ihan ajettavissa. Olin päättänyt ajella ”lievää” ylinopeutta eli otin mittariin vajaan 120. Mittarin valehtelun yms. huomioiden kuvittelin todellisen nopeuden olevan vähän alle 110. Ennen Turkua käännyin Raisioon menevälle ohikulkutielle ja ajoin Raision keskustaan, jossa piti löytyä pankkiautomaatti poikamme Pekan ohjeiden perusteellaan. Se löytyi nopeasti ja siitä saldotuloste todistukseksi käynnistä. Ongelmaa tuotti liikennevalot, jotka ei edelleenkään usein tunnista moottoripyörää vaan pysyvät sitkeästi punaisella vaikka muita ajoneuvoja ei ollut mailla ei halmeilla. Pakko oli koukata välillä punaisista varovasti läpi.

Jatkoin valtatie 8:lle ja kohti Raumaa. Alussa oli pitkähkö tietyö 5 km, jossa rakennetaan Turusta lähtevää moottoritietä pidemmälle. Ilma oli edelleen aika tajuttoman kylmää ja uutena elementtinä tuli varsinkin notkoissa ilmennyt sankka sumu. Näkyvyys meni todella alas ja kostea sumu täytti visiirin yhdessä humauksessa. Mynämäen jälkeen n. klo 05.30 oli tien täydeltä hälytysajoneuvoja: ilmeisen paha kolari, koska henkilöauto oli aivan rusinana ja peitelty muoveilla. Pitkät jarrutusjäljet ja ojassa lisäksi avolava pakettiauto, mutta tapahtumien kulku ei oikein selvinnyt. Menossa oli jälkisiivous ja ambulanssit oli jo poistuneet. Ohitin paikan hiljaa katseella seuraten ja jatkoin matkaa. Vähän matkaa eteenpäin tuli vielä poliisin kaappiauto vastaan pillit päällä tuhatta ja sataa, taisi olla jo myöhässä jos siihen äskeiseen kolariin oli menossa. Ennen Raumaa oli vielä todella sumuinen paikka, jossa yhden kilometrin matkalla ei nähnyt yhtään mitään ja visiiriä piti putsata kädellä koko ajan. Ajattelin, että jos on tällaista pitkänkin aikaa, aikataulu pettää pahasti. Kuin taikaiskusta ilma kuitenkin selkeni ja alkoi kirkas auringonpaiste. Pidin ekaa taukoa linja-autopysäkillä heti Rauman jälkeen, kello oli aika tarkkaan 6.00 ja mittarissa 150 km. Olin päättänyt ajaa tankin aina puoliksi eli tauko n. 150 km välien ja joka toisella tankkaus. Täytin lokia, sulattelin näppejä pakoputken päällä ja suoritin taukojumppaa. Tekstasin myös kotiin väliaikatietoja. Vartin jälkeen uudelleen matkaan.

 

Rauma – Närpiö
Sumu oli nyt kokonaan ohi ja aurinko lämmitti yhä enemmän. Pori saapui nopeasti ja vasemmalta ohi suoraan jatkoa kohti Vaasaa. Oli n. 20 km asfalttityömaa, jossa uuden asfaltin takia oli 80 rajoitus ==> yritin pitää nopeuden alle sadassa. Matka eteni joutuisasti ja etukäteen olin suunnitellut ekan tankkauksen Lapväärtiin kohdalle. Paikallinen Neste-asema oli kuitenkin pieni ja sivummalla, päätin jatkaa vielä eteenpäin. Närpiössä oli isompi TB-huoltis, jossa myös kahvio auki, sinne. Nopea tankkaus, täytin lokin ja sisälle lämmittelemään. Hirveä horkka ja kädet tärisi niin paljon, ettei teekuppi meinannut kädessä pysyä. Kello oli 7.35 ja lämpömittari näytti +10.

Närpiö – Uusikaarlepyy

Image
Uusikaarlepyy

Matka jatkuu. Lämpimän teekupin jälkeen tuli ihme nukkumispuhti, haukottelin varmaan puoleen tunnin ajan oikein kunnolla, mutta viimein se meni ohi. Valtatie 8 on todella tylsä ajaa näillä kohdin. Vauhdilla ohi Vaasan ja seuraava välipysähdys taukopaikalla Uudenkaarlepyyn vaiheilla, klo 9.25. Söin omista eväistä ekan ruisleivän ja vähän mehua. Pahus kun ei tajunnut tätä ilman kylmyyttä, ehdottomasti olisi pitänyt olla termarissa jotain lämmintä juotavaa!

 

Uusikaarlepyy – Pattijoki
Aurinko meni pilveen, josta johtuen ilma ei enää lämmennyt niin nopeasti kuin olisi toivonut. Suunnitelmassa oli tankkaus Pyhäsalmella, mutta Nesteen huoltis ei ollut aivan tien vieressä ja bensaa jäljellä => päätin jatkaa niin kauan että tulee isompi huoltis. Pattijoella se tuli ja siihen tankkaukseen. Automaatti ei ekalla kerralla toiminut vaan meni ”jumiin” ja sain odotella korttia takaisin pari minuuttia. Uusi yritys ja nyt toimi. Pyörä parkkiin ja sisälle juomaan taas lämmintä teetä. Ilma edelleen turhan kylmä. Nyt muistin ottaa ekan kuvankin.

 

Pattijoki – Kajaani
Lähtiessäni kurvasi poliisin kaappiauto juuri eteeni ja samaan suuntaan. Manasin, että kävipä huono tuuri, tässä sitä nyt körötellään. Koppalakit kuitenkin kääntyivät sivutielle jo viiden kilometrin jälkeen. Matka Ouluun eteni nopeata tahtia ja olin katsonut kartasta Nesteen huoltiksen, josta ottaisin kuitin. Paikka löytyi ihan nappiin ja ostin yhden suklaapatukan saadakseni kuitin. Söin hieman suklaata ja join mehua => ja eikun matkaan. Matka jatkui tie 22:sta, ensin Muhos, sitten Utajärvi, Vaala ja Paltamo. Paltamosta ajattelin ottaa pankkikuitin, mutta en löytänyt mistään automaattia. huoltiksella pidin kuitenkin tauon ja söin toisen ruisleipäni. Taas tielle ja kohti Kajaania. Olin sieltä katsonut Nesteen valmiiksi, mutta se ei ollutkaan niin helpossa paikassa kuin kartta näytti vaan piti ajaa keskustan kautta koukaten. Jälleen tankkaus, lokin täyttö ja vessareissu, klo 14.25. Visiiri oli suht täynnä itikkaa ja ajattelin pestä sen. Minulla oli tuliterä tummennettu ”peilivisiiri”, jonka tässä yhteydessä huomasin sudeksi. Tahkosin normaalisti sienellä, mutta kun muutama isompi ”könni” ei meinannut lähteä, autoin kynnellä. Ja mitä ihmettä: kynsi piirsi selkeää viivaa kuin lyijykynällä olisi vetänyt !! Visiirin peilikalvo on erittäin pehmeä ja ei kestä yhtään kovaa hinkkaamista. Pilalla mikä pilalla.

Kajaani – Lieksa
Ilma muuttui uudelleeen aurinkoiseksi kun jatkoin valtatie 6:sta kohti Nurmesta. Tie on uudehko ja hyväpintainen, matka eteni nopeasti. Parikin kertaan tuli ”jetsonit” vastaan, mutta valitsemani nopeus oli heidän ”pysäytysherkkyytensä” alapuolella joten ei mitään ongelmia. Sään lämpenemisestä johtuen tuli reissun toinen ”unipuhti”, jossa taas puoli tuntia haukoteltiin oikein kunnolla. Mutta ohi meni nytkin. Ennen Nurmesta poikkesin vasemmalle Lieksan suuntaan ja kurvasin Nurmeksen keskustaan, josta löysin nopeasti pankkiautomaatin ja otin kuitin. Sen jälkeen ajoin takaisin tie 73:lle ja kohti Lieksaa. Tällä tiellä varsinkin nopeusrajoitukset tuntui olevan suuntaa antavia, koska yksi sun toinen auto pyyhki ohi vaikka minullakin oli 120 mittarissa. Olin päättänyt pitää pidemmän tauon Lieksassa ja ajoin keskustan päästä päähän löytääkseni hampurilaispaikan. Mitään kunnollista ei osunut silmään ekalla kierroksella, mutta lopulta kurvasin S-marketin yhteydessä olevaan Mestis-paikkaan, klo 16.35. Iso kerroshampurilainen ja ranskalaiset sisään ja samalla katselin sivusilmällä naisten Itä-Länsi pesisottelua sekä kirjoittelin muistiin matkan tapahtumia.

Lieksa – Kitee

Image
Kiteellä

Tämä tie Lieksa – Joensuu oli reissun huonoimpia: paljon teräviä painaumia, urainen, heittoja ja vaikka mitä. Paikoitellen ei edes voinut ajaa satasen rajoituksen mukaan. Joensuu ohitettiin itäpuolelta ohi ja jatko valtatie 6:sta etelään päin. Olin jälleen katsonut valmiiksi tankkauspaikan Kiteen tiehaarasta, josta löytyikin Neste-huoltis. Tankkaus, lokin täyttö, WC-käynti ja hieman taukoa suklaata syöden, klo 18.35. Eniten jäi mieleen tajuton määrä hyttysiä, ei mainannut tankkaamaan pystyä !

 

Kitee – Imatra
Aika yksitoikkoista ajamista. Pidin seuraavan tauon heti Imatran jälkeen parkkipaikalla. Suklaata, mehua ja taukojumppaa. Ilta-aurinko paistoi nätisti.

 

Imatra - Iitti
Hieman enemmän lauantai-illan liikennettä ja Imatra/Lappeenranta seudulla tie on suurimmalta osin 80. Tie on erittäin hyvässä kunnossa, mutta tuosta nopeusrajoituksesta johtuen matka ei etene kovin vauhdikkaasti. Kouvolan jälkeen tie muuttuu erittäin pieneksi ”poluksi”, tämä on ainoa jäljellä oleva pätkä vanhaa tietä. Iitin jälkeen olin katsonut tankkauspaikan ja sieltä tulikin vastaan Nesteen huoltis. Tankkaus, lokin täyttö ja parkkiin, kello oli 21.55. Söin viimeisen ruisleipäni ja vaihdoin visiirin kirkkaaseen. Kaasukäsi oli alkanut hieman oireilemaan krampin poikasta pitkästä ajosta ja siksi säädin muovista Throttle Clip:iä vähän ylemmäs, jotta olisi kevyempää pitää kaasua.

 

Iitti – Loimaa
Viimeinen etappi lähti. Matka sujui nopeammini, kun pääsi Iitin jälkeen moottoriliikennetielle. Samoin Lahden ohitus meni helposti, siellä liikennevalojen aallot toimii mallikkaasti ja valot herää myös moottoripyörän lähestymiseen. Lahden jälkeen tie 54 ja kohti Riihimäkeä. Ilma alkaa viiletä selkeästi ja vilu tunkee taas puseroon. Olin päättänyt ottaa varmuudeksi kuitin Lopelta, jossa kurvasinkin Osuuspankin pihaan ja automattista kuitti, klo 23.25. Soitin kotiin Elville että tulossa ollaan ja sauna päälle.

Vielä kerran pyörän päälle ja kohti Forssaa. Valtatie 10:n risteyksen jälkeen oli tiukka paikka. Edellä ajoi rieteyksestä kaksi autoa ja heti risteyksen jälkeen ohitin vauhdilla takimmaisen. Juuri kun oli aikeissa heittää samalla vauhdilla ohi etummaisen, auto löi jarrut kiinni. Sekunnin murto-osia mietin, että heitänkö ohi vai jarrutanko. Oli jo aika hämärää ja tiesin tutun tien olevan tässä kohtaa suoran => jotain outoa täytyy tiellä olla ja päätin jarruttaa. Jouduin tekemään tosi tiukan jarrutuksen, joka pisti Hondankin ”kiemurtelemaan” oikein tosissaan. Silloin näin edellä ajavan auton jarrutuksen syyn eli kolme sairaan isoa hirveä tulossa tien yli: yksi oli jo keskikaistalla, toinen nousussa piennarta ylös ja kolmas tulossa metsästä. Pelästyivät kuitenkin niin, että sänttäsivät takaisin metsään. Jos olisin vetänyt auton ohi, olisin mitä luultavimmin osunut juuri siihen etummaiseen, vauhtia n. 120 => Pam ! Vähän siinä paikat tutisi, mutta muutaman sadan metrin jälkeen vedin auton ohi ja jatkoin entisellä vauhdilla eteenpäin. Forssa jäi taakse ja Palikkalan risteyksestä Loimaalle.

Rautian Nesteelle tankaamaan, kello on 00.25 ja kilometrejä takana 1666. Lokiin viimeiset merkinnät ja ajo kotiin, jossa Elvi ja Pasi oli vastassa kameran kanssa. Lämmintä teetä sisään ja saunaan ja ”ei niin kauhean” väsyneenä nukkumaan.

Image
Eka rautaperse suoritettu

Summa summarum:

•  matka meni odotettua helpommin ja tosi nopeassa ajassa, olisi voinut pitää selkeästi pidempiäkin taukoja, toisaalta näin ajaen yöosuus jäi lyhyeksi

•  pelkäsin etukäteen, että jossain vaiheessa alkaa tosissaan nukuttamaan, mutta ei (olin tätä varten varannut tölkin Red Bull juomaa, joka kuulemma pitää hereillä, varsinkin jos maha menee kuralle)

•  kovasti jotkut puhuu edellisenä päivänä tankkaamisesta, ei saa juoda makeaa kun alkaa väsyttää jne. ==> minulle jäi kuitenkin kuva, että ei tässä nyt niin vaativasta urheilusuorituksesta ainakaan minulle ollut kysymys, normaali syöminen ihan OK !

•  takapuoli tietysti puutui, mutta tilanne pysyi suht. samana, mitä se oli heti ekan 300 km jälkeen eli kaikkeen tottuu (muttei jääpuikkoon p:ssä ...)

•  loppumatkasta alkoi tuntua käsissä ja varsikin kaasukäsi alkoi puutua => jos ajaisi vielä enemmän, tästä alkaisi tulla se suurempi ongelma kuin pepun puutumisesta !

•  matkalla oppi myös niksejä pitkään ajoin:

•  liikuntaa satulassa: puolelta toiselle, kannattelua jne.

•  kaasukäden asentoa ja tartuntaa voi muutella (yleensä pitää aivan liian tukasti kiinni ja silloin käsi helposti puutuu)

•  tauolla kunnon venyttelyä eikä missään tapauksessa istumista